Toimintakertomus 2007

Evankeliointi ja Vankilalähetys ry


TOIMINTAKERTOMUS 2007


1. YLEISTÄ
Yhdistyksen tarkoitus on toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä ja viedä evankeliumia vangeille sekä auttaa heitä mahdollisuuksien mukaan. Vuonna 2007 toimintaa oli Turun vankilassa ja Käyrän avovankilassa, Kylmäkosken vankilassa sekä Hämeenlinnan keskusvankilan ja Vanajan avovankilan puolella, pääkaupunkiseudulla Riihimäen, Jokelan ja Keravan vankiloissa. Lisäksi kolme kertaa on käyty Pohjois-Suomessa Pelson ja Kestilän vankiloissa ja neljä kertaa Sukevan ja Iiskolan vankiloissa.


2. KOKOUKSET
Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 17.3.2007 Turun Vapaaseurakunnan tiloissa. Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Toimintakertomus ja tilinpäätös vahvistettiin esitetyssä muodossa ja tilivelvollisille myönnettiin tili- ja vastuuvapaus.
Toimintasuunnitelma talousarvioineen hyväksyttiin selventävän keskustelun jälkeen. Jäsenmaksu säilytettiin 10 € suuruisena.
Hallitukseen valittiin: Eila Heikkilä, Pertti Hottinen, Soile Inkari, Jouko Jutila ja Aarni Koskikunnas, varalle Matti Salo ja Jani Isomäki.
Tilintarkastajaksi valittiin Lassi Erpiö ja varalle Lauri Lahtinen.

3. HALLITUS
Hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksen jälkeen lukuisia puhelinkokouksia johtuen siitä, että hallituksen jäsenet asuvat eri kaupungeissa. Pitkistä etäisyyksistä johtuen on aina myös hyödynnetty yhteisiä tilaisuuksia ja samalla keskusteltu yhdistyksen hallinnollisista asioista. Jäsenkirjeitä on lähetetty kaksi koko jäsenistölle.
Järjestäytymiskokouksessa valittiin puheenjohtajaksi Jouko Jutila, varapuheenjohtajaksi Aarni Koskikunnas, sihteeriksi Soile Inkari ja rahastonhoitajaksi Eila Turtiainen.
Hallitus päätti myös korvausperusteet puhelin ja matkakuluista sekä Hämeenlinnan toiminta-avustuksesta. Aikaisempi käytäntö vahvistettiin, että hallituksen Turun seudulla asuvat voivat tarvittaessa kokoontua käsittelemään Turun toimintaa koskevia asioita. Päätökset saatettiin puheenjohtajan tietoon.

4. EDUSTUKSET, SEMINAARIT JA KOULUTUS
Yhdistys on Sininauhaliiton ja KAN ry:n jäsen. Sininauhaliitolla on ollut aluetyön kehittämisprojekteja, joiden puitteissa yhdistys on ollut mukana Länsi-Suomen aluetyötoiminnassa. Tämän puitteissa Lounais-Suomen alueen jäsenjärjestöt ovat eri puolilla Lounais-Suomea kokoontuneet pohtimaan toimintaa ja tutustumaan toisiinsa muutaman kerran vuodessa. Lauri Lahtinen on yhdistyksemme puolesta hoitanut yhteydet. Sininauhaliiton vuosikokouksessa, mikä pidettiin 17.4.07 Helsingissä, Pertti Hottinen toimi yhdistyksen kokousedustajana.
Yhdistys on mukana myös Kriminaalihuollon tukisäätiön ylläpitämässä Portti vapauteen – portaalissa.
Kristillisen päihdetyön seminaari järjestettiin 26.4.07 Turussa Meri-Karinan toimintakeskuksessa. Lauri Lahtinen puhui tilaisuudessa yhdistyksen edustajana aiheenaan ”Hengellinen vankilatyö päihdetyön tukena”.
Kristillisen vankila- ja kriminaalityön yhteistyöverkoston – Prison Fellowship Finland ry:n järjestämät alueelliset koulutuspäivät Länsi-Suomen osalta pidettiin Tampereen Vapaakirkkoseurakunnassa 25.8.07. Mukana olivat Annikki ja Matti Salo, Jani Isomäki ja Lauri Lahtinen sekä Anu ja Jouko Jutila. Etelä-Suomen osalta päivät pidettiin Helsingin seurakuntayhtymän Hermannin diakoniatalolla 1.9.07 ja koulutukseen osallistui Pertti Hottinen yhdistyksestä.
Päihdetoimijoiden lukikoulutukseen 11.10.07 Turun kaupungin pääkirjastossa osallistui Soile Inkari.
Valtakunnallisiin vankilalähetyspäiviin ”Levähtäkää vähän” Kiponniemessä 2. – 4.11.07 osallistuivat Soile Inkari ja Annikki Salo sekä Anu ja Jouko Jutila.


5. HENGELLINEN JA MUU TOIMINT A
Turun toiminta-alue
Yhdistyksen projektivastaavana Turun toiminta-alueella on toiminut Soile Inkari. Jumalanpalveluksia on kuluneena vuonna ollut kahdeksan kertaa, jolloin kuutena kertana on käyty sijoittajayksikössä, vankilassa ja vankimielisairaalassa. Turun keskus- (Kakola) ja Lääninvankilassa pidettiin viikoittain miesten raamattupiirit 1.1.-5.6. (Annikki ja Matti Salo) sekä Turun Lääninvankilassa naisten raamattupiiri joka toinen viikko toukokuun loppuun saakka (Annikki Salo ja Eila Turtiainen). Naisten raamattupiiri jouduttiin useamman kerran peruuttamaan vartijoiden vähyyden takia. Kesäkuussa raamattupiirit jouduttiin samanaikaisesti muiden piirien kanssa lopettamaan vankilan valmistautuessa siirtymään Saramäen uusiin tiloihin.
Syksyn mittaan on tehty töitä raamattupiirien uudelleen käynnistämiseksi, mutta uuden vankilan toimintojen järjestäminen on vaatinut runsaasti aikaa. Pastori on luvannut raamattupiirien jatkuvan, kunhan käytännön järjestelyt saadaan kuntoon. Käyrän avovankilan puolella Annikki ja Matti Salo ovat pitäneet heinäkuun puolivälistä raamattupiiriä joka toinen viikko. Tämä on yhteistyötä Raision Vapaaseurakunnan kanssa.
Laitilassa Jani Isomäen luona on pidetty neljä hengellistä tilaisuutta vankilatyön merkeissä.

Hämeenlinnan toiminta-alue
Yhdistyksen projektivastaavina Hämeenlinnan toiminta-alueella ovat toimineet Jouko ja Anu Jutila. Keskusvankilassa on pidetty jumalanpalveluksia ja hengellisiä kokouksia sekä kuoroiltoja.
Keskusvankilassa on pidetty kaksi Alfa- kurssia yhteistyössä Hämeenlinnan Vapaaseurakunnan kanssa. Kursseista on saatu erittäin hyvää palautetta. Yhdistys kustansi kurssilla tarvittavan kirjallisuuden ja kahvitarjoilun. Vanajan vankilasta on kuljetettu vankeja Hämeenlinnan Vapaaseurakunnassa pidettyihin Ilosanoman iltoihin.
Kylmäkosken vankilassa on pidetty seitsemän jumalanpalvelusta. Lisäksi Jutiloilla on selliluvat Kylmäkoskelle, joten he ovat voineet myös henkilökohtaisesti kohdata vankeja. Näitä sielunhoidollisia keskusteluja on ollut kerran kuukaudessa ja ne on pidetty vankilan kirkossa. Kylmäkoskella on ollut lisäksi kaksi Alfa-kurssia.
Jouko ja Anu Jutila ovat huolehtineet lomalaisista kotonaan ja auttaneet heitä kuljetuksissa ja käytännön asioissa. Hauhon KAN-kodin kanssa on ollut yhteistyötä.
Ruokaa on saatu Lidl:n Hämeenlinnan myymälästä, ja sitä on jaettu vangeille sekä muille hädänalaisille Hämeenlinnan ja Iittalan alueella.

Pääkaupunkiseudun toiminta-alue
Yhdistyksen projektivastaavana on pääkaupunkiseudun toiminta-alueella ollut Pertti Hottinen. Riihimäen ja Jokelan vankiloissa on pidetty jumalanpalveluksia ja hengellisiä tilaisuuksia. Vankeja on tullut uskoon ja Jumala on vaikuttanut väkevästi monen vangin elämään. Pertin työtoverina on ollut veteraanivankilalähetti Antti Sainio, joka on yli 40 vuotta tehnyt uskollisesti vankilatyötä. Näiden lisäksi pääkaupunkiseudulla on pidetty useita hengellisiä tilaisuuksia, joissa vankilatyö on ollut esillä.

Pohjoisen toiminta-alue
Pelson ja Kestilän vankiloissa pidettiin jumalanpalvelukset ja hengelliset tilaisuudet kolme kertaa ja Sukevan ja Iskolan vankiloissa neljä kertaa. Mukana ovat olleet vaihdellen Anu ja Jouko Jutila, Pertti Hottinen, Annikki Salo, Soile Inkari, Marjatta Järvinen ja Matti Salo. Pohjoisen vankiloissa on ollut mahdollisuus vankien henkilökohtaiseen tapaamiseen, mitä mahdollisuutta vangit ovat käyttäneet ahkerasti. Pohjoisen matkoilla on vierailtu vaihtelevasti Iisalmen ja Kajaanin helluntaiseurakuntien ja Iisalmen vapaaseurakunnan sunnuntain aamukokouksissa tuoden esille evankeliumia ja vankilatyöasiaa.
Moilasen pariskunta Kajaanista on pitänyt Alfa-kurssin Sukevan vankilassa. Tästäkin Alfa-kurssista on tullut hienoa palautetta. Yhdistys on luvannut tukea heitä matkakuluissa.


6. TALOUDELLINEN TOIMINTA
Yhdistys anoi Raha-automaattiyhdistykseltä avustusta äiti-lapsiosaston vankien tukijärjestelmien kehittämiseen (Kimppa ja kumppanuus), mutta hakemus hylättiin. Hylkäyksen perusteena oli avustusharkinnassa käytetyt avustuslinjaukset sekä Sosiaali- ja terveysministeriön ja Raha-automaattiyhdistyksen sopimat avustustoiminnan tulosalueet.
Selvitys talouden kannalta selviää tilinpäätöksestä numerollisessa muodossa.


7. YHDISTYSTIEDOT
Yhdistyksen hallitus vuonna 2007:
Jouko Jutila (puheenjohtaja)
Aarni Koskikunnas (varapj)
Soile Inkari (sihteeri)
Eila Turtiainen (rahastonhoitaja)
Pertti Hottinen

Matti Salo (varajäsen)
Jani Isomäki (varajäsen)

Yhdistykseen kuuluu 90 jäsentä.

Hallitus kiittää saamastaan tuesta ja myötäelämisestä kaikkia, jotka ovat olleet yhteisessä toiminnassa mukana tavalla tai toisella.


Turussa 14.1.08
HALLITUS
psta Soile Inkari

Kategoria(t): Toimintakertomus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s