jäsenkirje 10.3.2013

Evankeliointi ja vankilalähetys ry                    JÄSENKIRJE 1/2013

Puheenjohtajan palsta

”Minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa” (Fil 3:14).

Olemme vielä matkalla, kohti taivaallista päämäärää, jonne Jeesus ristinkuolemallaan on valmistanut meille pääsyn. Kuten vanhan ajan pyhät kaikkine puutteineenkin saavuttivat taivaallisen päämäärän, niin mekin, vielä matkalla olevat valkeudessa vaeltaen pääsemme perille. Meillä kullakin on oma tehtävämme Jumalan suunnitelmissa. Hän on katsonut meidät arvollisiksi palvelemaan vankilähimmäisiämme ja viemään heille Jumalan rakkauden sanomaa siitä, että Jeesus on kuollut heidänkin edestään ja että heilläkin on mahdollisuus muutokseen. Jumala totisesti toimii tänäkin päivänä vankimaailmassa kuten muuallakin  ja pelastaa sieluja.

Vankilalähetystyössäkin on eri tehtäviä, joita Jumala jakaa kullekin armoituksensa mukaan: vankiloissa julistaen ja todistaen, laulaen, esirukoillen, vierellä kulkien ja uhraten. Kaikki olemme yhtä vankilalähetystyön kenttää.  Jeesus itse on työtoverimme tässä työssä.  Hän kutsuu meidät työhönsä, vaikuttaa sisäisesti vangeissa, vankilaviranomaisissa ja kenen kanssa me sitten joudummekin tekemisiin. Kuljemme näin valmistetuissa teoissa, joissa Jeesus itse vaikuttaa meissä tekemään oma osuutemme.

Uuden toimintavuoden alettua ja edettyä jo kevääseen haluan toivottaa teille kaikille Jumalan runsasta siunausta ja voimia tähän palvelustyöhön. Samalla saamme onnitella aktiivisia vankilalähettejämme Pertti Hottista (19.2.) ja Lauri Lahtista (16.4.) heidän täyttäessään tasavuosia. Erityisen kunnioituksen osoitamme veljellemme Antti Sainiolle, jolle tänä vuonna tulee täyteen 50 v vankilalähettinä, ja työ jatkuu.

Matti Salo

Laiskuus!

Raamatusta löytyy, niin uskoisin, jokaiselle sopiva kohta joka joko moittii tai suosii tai neuvoo. Olen nyt 86 vuotta ja vasta, ihan äsken luin Raamatun kohdan, joka pani minut katsomaan ja ajattelemaan. Se kohta löytyy Psalmista 37:25. Olen ollut nuori ja olen vanhaksi tullut, mutta en ole nähnyt vanhurskasta hyljättynä enkä hänen lastensa kerjäävän leipää.

Olen nähnyt pitkiä leipäjonoja eri seurakuntien edessä ja nyt olen päättänyt tutkia, että onko siellä leipäjonossa uskovien perheitten lapsia. Onhan todella mahdollista näin työttömyyden aikakautena, että leipäjonosta löytyy ko. ihmisiä, mutta näin vaan olen näkemässä, ettei siellä niitä pitäisi olla.

Mutta, kuten sanoin, jokaiselle löytyy joku Sanan kohta, joka jää puhuttelemaan. Eräs Sanan kohta pisti minua kuin piikki, ja sekin löytyy Sananlaskut 6:6. Mene laiska muurahaisen tykö, katso sen menoa ja viisastu. Tuon Sanan kohdalla minä tunsin itseni tosi laiskaksi. On aikaa, jolloin olisi pitänyt mennä jonnekin, mutta en ole viitsinyt. Kun näin olen antanut tapahtua, niin vastaus löytyy Sananlaskuista 24:30. Minä kuljin laiskurin pellon ohitse ja katso, se kasvoi yltänsä polttiaisia ja nokkosia.

Monet luulevat, että olen ahkera ja toimelias, mutta nämä Sanan kohdat näyttävät minusta totuuden. Kun oikein laiskottaa, niin vaikka minun pitäisi mennä jonkun ystävän luo, niin enkös vaan rukoile: ”Jeesus, Sinä näet tuon perheen ja asian. Siksi pyydän, Jeesus, mene Sinä ja auta ja lohduta heitä.”

Raamattuun on kirjoitettu, että Jumala puhuu tavalla jos toisellakin, mutta ihminen ei sitä aina huomaa. Minä huomasin, että nyt Jumala puhuu minulle ja lupasin tehdä parannuksen … jos herään unestani!

Antti Sainio

Sitten vielä yhdistystietoa

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 10.2.Hämeenlinnan Vapaaseurakunnan rukoushuoneella. Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin, samoin vuoden 2013 toimintasuunnitelma ja budjettiehdotus. Vuosikokouksen jälkeen yhdessä Vapaaseurakunnan kanssa pidetyn vankilalähetyskokouksen johti Jouko Jutila ja useat vankilalähetit julistivat Jumalan Sanaa, sekä kuoro lauloi. Hallitukseen valittiin edelleen puheenjohtaja Matti Salo (puh. 0500-128090), varapuheenjohtaja Pertti Hottinen (puh. 040-3013154), sihteeri Soile Inkari (puh. 040-7739132)ja jäsen Jouko Jutila (puh. 040-5115174)sekä varajäseniksi Aarni Koskikunnas ja Antti Sainio.

Vuosikokous vahvisti jäsenmaksun suuruudeksi 10 €/henkilö, mikä pyydetään yst. maksamaan yhdistyksen tilille nro  FI44 5710 5220 0355 53. Jäsenmaksuille viitenumero on 1504 ja vastaavasti lahjoituksille 5005. Voitte koota useampia jäsenmaksuja yhteen tai antaa jäsenmaksun hallituksen jäsenille, varsinkin jos joudutte maksamaan käteissuorituksena pankin tiskillä, näin välttäen käteissuoritusten korkeat tilillepanomaksut.

Rukous kantaa kaikkea hengellistä työtä.

Tiedoksi jäsenistölle:

Yhteiskristillinen vankilatyön seminaari pidetään 17. – 19.5.2013 Pelastusarmeijan lomakodilla Vihdin Nummelassa (Hiidenrannantie, 03100 Nummela).Osallistua voi koko seminaariin tai vain yhteen päivään mahdollisuuksien mukaan. Seminaari on avoin kaikille vankilatyöstä kiinnostuneille.

Jumalan runsasta siunausta teille kaikille! Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne.

Siunaten, Soile Inkari

yhdistyksen sihteeri

Kategoria(t): Jäsenkirje. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s