Jäsenkirje syksy 2020

Jeesus tulee pian, oletko valmis?

Tällaisia katuvalaisimen ilmoituksia olet nähnyt varmasti useaan otteeseen. Olen laittanut merkille, että jossakin vaiheessa niitä näkyi vähemmän, mutta nyt olen tavannut niitä useammassa paikassa. Raamattu päättyy Jeesuksen lohdullisiin ja rohkaiseviin sanoihin: ”Totisesti, minä tulen pian.” Aamen, tule Herra Jeesus! Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon kaikkien kanssa, aamen. (Ilm. 22:20-21).

Lopun ajat alkoivat siis Jeesuksen syntymästä, ja vuosisatoja ihmiset ovat odottaneet Jeesuksen toista tulemusta. Mutta nyt Raamatun profetiat alkavat rakkaat sisaret ja veljet, toteutua silmiemme edessä! Päivä päivältä Pyhä Henki minussa todistaa: ”Minä tulen pian!”. Pietari kirjoittaa, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestaan? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta.” …Mutta ei Herra viivytä lupauksensa toteuttamista, niin kuin jotkut väittävät, vaan Hänen tahtonsa on, että jokainen ihminen pelastuisi ja tulisi parannukseen (2. Piet. 3:3-4, 9).

Mutta olemmeko me uskovat valmiita? Odotammeko todella Jeesuksen palaamista ja Hänen kohtaamistaan? Nykyisin saarnoissa puhutaan varsin vähän Jeesuksen toisesta tulemuksesta. Tuntuuko se liian kaukaiselta ajatukselta tai kenties pelottavaltakin asialta? Meille sen tulisi olla autuuden ja ihanuuden päivä! Mutta jos on kuitenkin niin, että sydämesi sinua jostain syyttää, saamme aina tulla nöyrin sydämin Isän eteen, tehdä parannusta ja tunnustaa syntimme. Parannuksen teko on iloinen asia ja Jeesuksen Kristuksen veri tulee ja puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Kuinka valtavan ihana asia se onkaan!

Juurrutaan Raamatun Sanan totuuteen, puhdistaudutaan, pyhittäydytään Pyhän Hengen ohjauksessa ja etsitään Hänen tahtoaan! Tule Herra Jeesus!

Sinua siunaten,

Katriina Hiippavuori, sihteeri

Vangin tervehdys vankilalähetysihmisille

Olen elinkautisvanki, jolle usko Jumalaan on todella tärkeä. Se on kantavin voimavarani täällä vankilassa. Annoin reilu kuusi vuotta sitten elämäni Jeesukselle, ja silloin tein uskonratkaisun tämän tuomioni alkaessa vankilassa. Se pelasti koko elämäni, sillä minulla oli rankka menneisyys. Haluan myös kiittää siitä, että minua autettiin, kun tarvitsin kenkiä, kun edelliset olivat rikki. On hienoa, että vangeistakin välitetään. Kiitos!

Elinkautisvanki

Savenvalajan pöydällä

”SAVEA MÄ VAIN OLIN HERRA PÖYDÄLLÄSI. KÄSISSÄSI RIKKINÄINEN ASTIA VAIN. KOVA KUORI KOLHIINTUNUT AIVAN, LUULIN KAIKEN KESTÄVÄNI. HELLÄT KÄDET, KUN SAIVAT MINUT MURTAA, SILLOIN HUOMASIN TUSKASSANI: HYVÄ NÄIN ON SITTENKIN VAIN LUOTTAA, ONHAN KÄDESSÄSI ELÄMÄNI. ”JER 18:1-8

Profeetta Jeremia sai olla Jumalan äänenä Israelin kansalle. Jumala puhui usein Jeremialle luonnollisten tavallisten asioiden kautta. Jo kun Jeremia kutsuttiin palvelemaan profeettana, kun Jumala ilmestyi hänelle, niin näytettiin ”Mantelipuun oksa”, ja Herra kysyi: mitä näet Jeremia…. ja niin hän vastasi näen ”mantelipuun oksan”, ja Herra sanoi, että Jeremia on nähnyt oikein…

Jumala haluaa ja on aina halunnut olla ihmisen sekä kansakunnan Jumala, jolla on läheinen yhteys. Hän haluaa ”keskustella ja valvoa elämäämme”. Kun Isämme Jumala puhuu, Hän aina valvoo Sanaansa sekä tahtoo kysellä meiltä, olemmeko ymmärtäneet oikein, mitä Hän on puhunut esim. Sanan tai Hengen kautta. Herra johtaa meitä eri tilanteisiin ja paikkoihin, jossa Hän antaa Sanansa. Se voi on rukoushuone, rukouskammiomme, se voi olla kyläreissu ystävämme luokse tai vaikkapa työpaikkamme. Monesti Jumala puhuu meille myös luonnossa kävellessämme. Jumalan PYHÄ HENKI ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan.

Jeremia vietiin SAVENVALAJAN HUONEESEEN. Kun hän seurasi savenvalajan työtä, JUMALAN HENKI alkoi puhumaan. Savenvalajan käsissä meni pilalle astia, jota hän alkoi muokata, niin hän aloitti muokkaamisensa uudelleen ja valmisti uuden astian. NÄIN JUURI TEKEE MYÖS ISÄ JUMALA MEISSÄ, jos me menemme syystä tai toisesta ”käyttökelvottomaksi” niin, että Hän ei voi meitä käyttää astianaan. Jos meidän elämäämme ei kirkasta Taivasten valtakuntaa maan päällä, niin HÄN OTTAA MEIDÄT ja rupeaa muokkaamaan meitä uudelleen astiakseen. Jos olet tuossa muokkausvaiheessa, se ei aina tunnu ehkä mukavalta, mutta on muistettava, että ”KAIKKI YHDESSÄ VAIKUTTAA NIIDEN PARHAAKSI, JOTKA JUMALAA RAKASTAVAT”. (Room. 8:28) Meidät on kutsuttu Jeesuksen Kristuksen kuvan kaltaisuuteen, (Room. 8:29 ”…Hän on edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi…”) eli Jeesuksen mielenlaatuun, ja siinä on isällä Jumalalla meissä paljon työtä. Vaikka työ on meissä kesken, niin Hän käyttää meitä tällaisina keskeneräisinä, hyvinkin vajavaisina ihmisinä.

KUN SAVANVALAJA SAA ASTIAN MUOTOILTUA, NIIN VIE HÄN SEN ”UUNIIN”, JOSSA ASTIA SAA KOVAN, KIRKKAAN PINNAN. MEIDÄTKIN VIEDÄÄN TOISINAAN ”KOETUKSEN UUNIIN”, JOSSA SIELUNVIHOLLINEN KIUSAA JA HOUKUTTAA, ETTÄ MENISIMME OMAN LIHALLISEN MIELEMME LAATUUN JA VAIPUISIMME EPÄUSKOON JA MASENNUKSEEN. JUMALA SALLII TÄMÄN, SILLÄ ILMAN HÄNEN SALLIMATTAAN EI TAPAHDU MITÄÄN. TUOSSA UUNIVAIHEESSA MEITÄ KASVATETAAN, JA ME KASVAMME KAIKISTA ENITEN. SEN TÄHDEN ÄLÄ PELKÄÄ, ÄLÄKÄ ARKAILE. HERRA VAHVISTAA SINUA. NIIN SANOTUT ”VASTAMÄET” – NIISSÄ LUODAAN USKOOMME HENGELLISTÄ SYVYYTTÄ.

Me olemme jokainen jossain vaiheessa tuossa savenvalajan huoneessa – joko pöydällä tai uunissa. Tai olemme otettu jo uunista pois ja saamme läikkyä ylitsevuotavasti siitä viinistä, jota kaadetaan †aivaasta astiaamme. Soisin kaikille työntekijöille, että Pyhä Henki saisi virvoittaa ja täyttää astiasi uudella raikkaalla viinillä.

Tuo savenvalajan huone on uskovien yhteys, seurakunta, joka muodostaa Kristuksen ruumiin maan päällä. Joskus astia voi mennä niin rikki, ettei se suostu olemaan edes tuossa savenvalajan huoneessa eli uskovien yhteydessä seurakunnassa. Vielä silloinkin Valajamme, Luojamme etsii savenpalasensa ja haluaa jälleen tuoda työhuoneeseensa.

Me rakkaat työtoverit Kristuksessa saamme olla etsimässä näitä savi-ihmisiä kujilta ja aitovieriltä sekä vankiloista. Evankeliointi ja vankilalähetystyö on ”LÄHETYSTYÖTÄ” siinä missä kaikki muukin. Olemme niin sanotussa sisälähetystössä Suomen rajojen sisäpuolella. Monet vankilat ovat tämän koronaepidemian takia pysyneet kiinni ja / tai menneet uudelleen kiinni, toiset taasen ovat avautuneet ja pysyneet auki evankeliumin ilosanomalle. Monet ovat tulleet uskoon ja tulevat vielä, kun teemme työtä määrätietoisesti ja rukoillen.

SIUNAUSTA TEILLE JOKAISELLE RAKKAAT TYÖTOVERIT

Teitä rukouksin muistava veljenne, Juhani Rajala

Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s